Ympäristötaide ja maataide

taidetta kaupungissa

Ympäristötaiteella tarkoitetaan joko kulttuuriympäristöön rakennettua tai luonnonympäristöön tehtyä taidetta. 

Ympäristötaiteen ei tarvitse olla mitään pysyvää, vaan se voi olla myös teko, tapahtuma tai prosessi. Maataiteessa taas itse maa tai maisema muutetaan taideteokseksi, työvälineinä käyttäen usein paikalla olevia, maatuvia, kuluvia tai katoavia materiaaleja.

Ympäristötaide vuorovaikuttaa katsojansa kanssa

Ympäristötaide mielletään yleensä luotavan rakennettuun ympäristöön, vaikka luonto on myös yksi mahdollisuus. Itsessään teos voi olla kooste, tapahtuma tai prosessi tietyssä paikassa ja tilassa, kuten vaikkapa performanssitaide tai tanssiesitys. Ideana on, että tämä taiteen muoto voidaan sisällyttää useisiin kategorioihin ja sen voi tulkita monella tavalla.

Ympäristötaiteen keskeisin idea on, että se vuorovaikuttaa katselijansa kanssa. Tämän taiteen tulee myös huomioida ympäristönsä ja sen tulee olla toteutettu suhteessa siihen. Onnistunut ympäristötaide luo sijaintipaikkansa ja katsojan välille vuorovaikutusta, sekä mahdollistaa teoksen aistimisen monin eri tavoin.

Parhaimmassa tapauksessa ympäristötaide voi muuttaa myös meidän käsitystämme ympäristöstä ja suhdettamme siihen. Kun ympäristöä tarkastellaan taideteoksen silmin, voi se herättää katselijansa pohtimaan ympäristökysymyksiä ja kiinnittämään huomiota sen muutoksiin.

Ympäristötaideteoksen muita ominaisia tunnusmerkkejä ovat julkisuus, kolmiulotteisuus ja tilallisuus. Yleensä nämä teokset eivät myöskään ole pysyviä, vaan väliaikaisia. 

Yksi tunnetuimpia ympäristötaidenäyttelyistä sijaitsee Pellossa, Lapissa. 

Oranki Art on vuonna 2001 syntynyt ympäristötaidenäyttely, joka syntyi kaveriporukan ideasta tehdä taidetta metsässä. Alun perin tämä näyttely oli salainen, mutta siitä tulikin yksi Suomen suurimpia ja kansainvälisesti tunnetuimpia ympäristötaidenäyttelyistä. 

Orangin kylän luontopolun varrella on yli 100 teosta, jotka ovat saaneet jäädä vuosien varrella niille sijoilleen. Osa näistä teoksista rapistuu ja lopulta maatuu, häviten lopulta kokokaan. Uusia teoksia syntyy vuosittain juhannuksen aikoihin, kun taiteilijat ympäri Suomea ja maailmaa kokoontuvat Pelloon luomaan uusia teoksia. 

Maataide kestää vain hetken

Maataide laajensi aikoinaan kuvataiteen rajoja niin käytettävien materiaalien kuin teoksen sijoituspaikan suhteen. Alun perin tämän taiteenlajin ideana oli ottaa kantaa ympäristöongelmiin, mutta nykyisin tämä ei ole pakollista. Suuntaus keksittiin alun perin Yhdysvalloissa 1960-luvulla. 

Maataiteen aatteellinen tausta on minimalismissa ja käsitaiteessa. Etenkin minimalismi oli vastalause modernille taiteelle, sillä sen haluttiin vastaavan paremmin todellisuutta. Näin taide jää taka-alalle ja huomio kiinnittyy ympäristöön. 

Tällä tavalla taiteen toteuttaminen gallerioiden ja museoiden ulkopuolelle oli omalla tavallaan vastalause institutionaaliselle taidepolitiikalle, taidekaupalle ja sen sijoittamiselle. Maataide kun oli vaikeasti saavutettavaa, eikä sitä voinut myydä.

Maataideteoksille tyypillistä ovat katoavaisuus, luonnonehdoille, olosuhteille ja muutoksille alistuminen. Yleensä teokset tehdään luonnonmateriaaleista, mutta niissä tulee ottaa huomioon myös ulkotila, aika ja muutos. 

Tätä taiteen lajia on usein verrattu myös alkuperäiskulttuurien taiteeseen, joiden keskiössä on tyypillisesti ihmisen ja luonnon välinen suhde. Taide ilmentää maisemiin ja ympäröiviin paikkoihin liittyviä merkityksiä, sekä sen prosessiluontoinen toteutus kertoo taiteilijan tavasta merkityksellistää paikka kehollisuuden ja mielen yhteyden kautta.

Suomen tunnetuimpia maataideteoksia ovat Yltä ja alta, Puuvuori ja Alakivenpuisto.

Yltä ja alta sijaitsee Pinsiön kylässä Hämeenkyrössä. Taiteilijana on toiminut Nancy Holt ja itsessään teos on suunniteltu puistomaiseksi tapahtumapaikaksi, ja sen muoto perustuu ilmansuunnille ja Pohjantähden liikkeille.

Puuvuori on taiteilija Agnes Denesin suunnittelema teos Ylöjärvellä. Tämä taideteos on tehty 11 000 männystä, jotka on istutettu matemaattiseen kuvioon. Jokaisella puulla on eri omistaja, ja tämä metsä on rakennettu toimimaan suodattimena sadevedelle, sillä se sijaitsee pohjavesialueella. 

Alakivenpuisto löytyy Helsingin Myllypurosta. Kyseessä on kartiomainen mäki, jonka on suunnitellut Mauri Korkka. Puisto valmistui vuonna 2017.

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *